”Elävää verta on tarkkailtu mikroskoopilla niin kauan kuin mikroskooppeja on ollut olemassa. 1800-luvun puolivälissä ja 1900-luvun alussa eurooppalaiset tiedemiehet, joiden joukossa olivat tri Antoine Bechamp ja tri Gunther Enderlein, esittelivät uusia verinäytteiden tulkintatapoja. 1800-luvun loppupuolella tri Bechamp dokumentoi solujen muuntautumiskyvyn todistaessaan esimerkiksi punasolun muuttumisen sauvabakteeriksi ja muiden kehon solujen muotojen ja toimintojen muuttumisen. (Ensimmäinen kirjani, The pH Miracle, sisältää lisää tarkempaa tietoa pleomorfismina tunnetusta ilmiöstä.) 1940-luvun lopulla tri Enderlein todisti kehityksen menevän vielä askeleen eteenpäin, punasolusta bakteeriksi ja hiivaksi. Käänne tapahtui 1920-luvulla, jolloin eurooppalaiset lääkärit alkoivat tutkia kuivattuja verinäytteitä. Veri ilmensi tapauskohtaisen taudinkuvan. Esimerkiksi pitkälle edenneessä rappeuttavassa sairaudessa veren hyytyminen on heikkoa. Fibriininmuodostus on hyvin vähäistä. Veressä näkyy paljon valkoisia hajonneiden solujen proteiinimuodostelmia. Nämä seikat havaitaan, kun näytettä verrataan terveeseen ja kiinteään, runsaasti fibriiniä sisältävään veren hyytymiskuvioon. Siinä ei näy valkoisia muodostelmia. Kuivatun veren testit tulivat Yhdysvaltoihin 1930-luvulla. Lääkärisukupolvet ovat jättäneet ne perinnöksi aina seuraavalle virallisen lääketieteen ja biokemian koulutuksen ulkopuolella. Vaikka tällaista testiä ei tehdäkään missään virallisessa laboratoriossa, nykyään sadat terveydenhuollon ammattilaiset ympäri maailmaa noudattavat näitä periaatteita. ”, kirjoittaa Dr. Robert O. Young kirjassaan. |
