Tohtori Udo Erasmus on käyttänyt elämästään kaksi vuosikymmentä selvittääkseen rasvojen ja öljyjen merkitystä terveydelle. Udo Erasmus on kansainvälistä tunnustusta saanut rasva-, öljy-, kolesteroli- ja terveysasiantuntija. Udo valmistui British Columbian yliopistosta kasvitieteen kandidaatiksi korkeimmilla arvosanoilla ja keskittyi jatko-opinnoissaan bio-kemiaan ja genetiikkaan. Vuonna 1980 Udon elämässä tapahtui äkkiä dramaattinen käänne, kun hän sai torjunta-ainemyrkytyksen. Perinteisen lääketieteen ollessa kykenemätön auttamaan Udon oli turvauduttava omaan apuun. Hän keskitti huomionsa ravitsemukseen. Vastaus ja parannuskeino löytyivät ja samalla perusteellisen tutkimuksen ohella syntyi ravitsemustieteen tohtorinväitöskirja 1986. 1980-luvun alussa hän aloitti uraa uurtavat kokeilut syötäväksi tarkoitetuilla kylmäpuristetuilla kasvisöljyillä keskittäen kaiken tarmonsa öljyn terveellisyyteen. Siihen asti öljyt olivat yleisesti ottaen pitkälle käsiteltyjä. Terveysseikoille oli viitattu kintaalla, koska tärkein asia oli öljyn pitkä säilyvyysaika kaupan hyllyssä. Udon Valinta -tuoteperheestä Suomessa on saatavilla Udon 3•6•9 Öljysekoitusta ja viherjauhetta eri puolelta Suomea hyvin varustetuista terveyskaupoista, apteekeista ja paikallisilta edustajilta. Lisäksi saatavilla on suomennettu öljykirja sekä DVD -taltiointi Udon Suomen vierailusta.
Udo Erasmus - lyhyesti Koulutus: - Pohjakoulutus biologiassa - Suorittanut tutkinnon: - biokemiassa ja genetiikassa Mistä idea rasvojen tärkeydestä? - 1980: Tuholais-, torjunta-ainemyrkytys - Edessä häämötti syöpä - Lääkärit ja lääketiede eivät kykeneviä auttamaan Toteaa oman avun, omatoimisuuden ainoana vaihtoehtona - Aloittaa suururakan läpikäymällä valtaisen määrän materiaalia terveyden tutkimusta koskevan kirjallisuuden parissa Terveydestä tulee elämän keskipiste - Fokus rasvoihin, ollen hämmennystä herättävä, kiistanalainen & väärin ymmärretty Tutkimuksen johtopäätös - Tuholaismyrkyillä sekä rasvoilla, molemmilla yhteys syöpään - On olemassa rasvoja jotka hoitavat - rasvoja jotka tappavat - Terveys on ratkaisu kaikkiin sairauksiin; ainoa vaihtoehto on kuolema Katso Tohtori Udo Erasmuksen luentoa Helsingissä 2006 |